SafeDrying-kuivatus
julkisissa kohteissa
Turvaa palvelukiinteistöjen rakenteille ja käyttäjille
Kosteusongelmat ovat yleisiä myös julkisissa rakennuksissa. Esimerkiksi kuntien palvelukiinteistöjen kosteushaasteet paljastuvat tyypillisesti vasta, kun tilojen käyttäjät alkavat oireilla. Oli kyseessä sitten vaikkapa koulun luokkahuone, terveyskeskuksen laboratoriotilat tai päiväkodin leikkihuone, aiheuttavat perinteisten korjaustapojen kuukausia kestävät remontit suuria kustannuksia ja haittaa tilojen toiminnalle.
Rakennusten vanhoista perustamistavoista johtuvia ongelmia on ollut haastavaa ratkaista totutuin korjausmenetelmin, jotka tarjoavat usein vain väliaikaista apua. Esimerkiksi kapillaarikatkon toteutus injektoimalla ei useinkaan käytännössä toimi pysyvästi. Tämä on johtanut jopa vuosia kestäneisiin todella kalliiksi käyviin korjauskierroksiin. SafeDrying-järjestelmä vie korjausrakentamisen uuteen aikaan, sillä sen avulla saavutetaan merkittäviä etuja sekä kustannuksissa että aikatauluissa.
Taloudelliset säästöt voivat etenkin kouluissa, päiväkodeissa ja terveyskeskuksissa kohota jopa satoihin tuhansiin euroihin. Lisäksi järjestelmän asennuksen ja käyttöönoton nopeus sekä kuivatuksen tehokkuus varmistavat, että tilat saadaan pian käyttökelpoisiksi. Kun korjaukset ajoitetaan esimerkiksi lomakaudelle, vältytään väistötilojen sekä muiden poikkeusjärjestelyjen tarpeelta ja kustannuksilta.
Akuuttien kuivatus- ja korjaustoimien jälkeen SafeDrying tarjoaa pysyvää säästöä sekä turvaa kiinteistöjen hallintaan ja käyttöön. Järjestelmään kuuluvan etävalvonnan avulla voidaan varmistaa, että kosteusongelmat ovat poissa, rakenteet pysyvät kuivina ja tilojen käyttö turvallisena.
Väestönsuojien kosteudenhallinta
Väestönsuojat ovat olleet pitkään vain rakennusmääräyksiin liittyvä pakollinen rakennusten osa, jonka kosteudenhallintaa on usein laiminlyöty. Monet väestönsuojat kärsivätkin kapillaarisesta kosteuden noususta, maanpaineseinien vuodoista ja puutteellisesta tai ikääntyneestä kosteuseristyksestä. Niistä seuraava betonin rapautuminen ja raudoitteiden korroosio heikentävät rakenteiden kantokykyä. Home- ja mikrobikasvustot aiheuttavat terveysriskejä ja rakenteiden vaurioita. Tunkkainen haju ja huono ilmanlaatu heikentävät yleisesti tilojen käytettävyyttä.
SafeDrying-kuivanapitojärjestelmän avulla väestönsuojien käytettävyys voidaan palauttaa nopeasti ja kustannustehokkaasti. Se mahdollistaa rakenteiden kuivatuksen ja pysvvän, etävalvotun kosteudenhallinnan ilman suuria kaivuu- tai purkutöitä.
SafeDrying tarjoaa kriittisiä hyötyjä sekä korjausprojektin aikana että sen jälkeen.
- Järjestelmä on nopea ja kustannustehokas asentaa ilman raskaita maansiirtotöitä tai rakenteiden purkamista.
- Se kuivattaa rakenteet tehokkaasti ja pitää kosteuden poissa estäen homeen ja mikrobien kasvun ja varmistaen terveellisen sisäilman.
- Se soveltuu erityisesti väestönsuojien vaativiin rakenteiden, kuten teräsbetonin ja paikalla valettuihin seinien kunnon turvaamiseen.
- Saavutettu rakenteiden kuivuus parantaa niiden vikasietoisuutta ja lämmönpidätyskykyä, mikä vähentää energiankulutusta.
Muista, että väestönsuojien kunnossapito on kiinteistönomistajan vastuulla, ja niiden toimintakuntoisuus on taattava 72 tunnin varoitusajalla.
SafeDrying-järjestelmällä varmistat väestönsuojan kuivuuden ja toimintavalmiuden kaikissa olosuhteissa. Näin parannat samalla kiinteistön arvoa ja vähennät sen elinkaaren aikaisia huoltokustannuksia. Toimi ajoissa, jos epäilet puutteita rakennuksesi väestönsuojan kosteudenhallinnassa.